Alkutiedot
Alue sijaitsee Vihdin kunnassa Haaviston kylässä. Kyseessä
on raviinilehto joka on merkitty luonnonsuojelualueeksi. Alueella kasvaa
harvinainen ja rauhoitettu vuorijalava. Paikka on jyrkkäreunainen ja syvä
raviini jossa kasvaa pääosin vuorijalavaa ja kuusta, raviinin pohjalla kulkee
kirkasvetinen puro.
|
Raviinin pohjalla kulkee kirkasvtinen puro. |
Ehdotetut toimenpiteet
Jyrkkien rinteiden takia
paikalle ei pääse motolla tai muullakaan työkoneella. Mahdolliset hakkuut tulee
suorittaa käsin. Rinteitä ei sovi hakata paljaiksi, koska se johtaisi
päällimmäisen maakerroksen valumiseen ja puron tärvelemiseen. Raviinin pohjalla kulkevan puron vesi on
varsin kirkasta.
Alueella on kirjanpainajia joiden asuttamia puita ja
valmiiksi heikkoja tai yksinäisiä kuusia on hyvä kaataa ja näin ehkäistä niiden
leviämistä. Alueelta löytyi myös idänkanukkaa joka on haitallinen vieraslaji,
jonka poistaminen on ehdottoman tärkeää. Alueen suurin uhka on kuitenkin
vuorijalavalehdon kuusettuminen. Tätä tulisi ehkäistä poistamalla kuusi
alikasvosta ja muutamia suurempia puita.
|
Poistettavaksi ehdotetut kuuset. |
|
Idänkanukkaa, poistaminen erittäin tärkeää. |
|
Kirjanpainajatuhoja ja raviini. |
|
Aliskasvos kuusia olisi hyvä poistaa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti